Aikamme ajattelijoita: Ihmisluonto

Ihminen, itsekäs vai epäitsekäs? Entä appelsiini, pyöreä vai oranssi? Ja muistakaa - molempiin kysymyksiin on vain yksi oikea vastaus!

Helmikuussa pankkiiri Björn Wahlroos (mutinaa) osoitti mitä on taloudellinen vaikutusvalta, ja päätti kokonaiseksi viikoksi mistä Suomi puhuu (kateellista mutinaa).

                      Ensin entinen kansantaloustieteen professori poisti särmät tilastotieteestä ja ilmoitti, ettei korrelaatio voi olla syy-yhteys, vaikka perinteisesti ajateltiin, että joskus voi ollakin. Siksi, Wahlroos jatkoi, kansalaisten kasvaneet terveyserot eivät voi johtua kasvaneesta taloudellisesta eriarvoisuudesta. Oikea selitys on köyhän ihmisluonto, jossa ilmenee piittaamattomuus.

                      ”Ne, jotka joutuvat syrjäytyneiksi, eivät panosta terveytensä hoitamiseen”, Wahlroos tiivisti, ja sitten laajensi:

”Jos me kehitämme yhteiskuntaa jatkuvasti sillä lailla, että syrjäytymiseen johtavat vaihtoehdot ovat helppoja valita, niin me saamme lisää syrjäytyneitä ihmisiä. Tästä syystä meidän täytyy kantaa suurta huolta siitä, että yhteiskunnalliset kannustimet ovat sellaisia, jotka johtavat ihmiset työhön ja aktiiviseen osallistumiseen” (HS 12.2.2012).

Köyhän luonto on siis jotenkin heikko. Saavutettuaan tietyn, sen haluille riittävän mukavuuden asteen – vaikka yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta katsoen kuinka huonon – se luopuu ponnisteluista parantaa tilaansa.

Entä rikkaan luonto? Se on Wahlroosin mukaan vahvempi, vaikka ei välttämättä jalompi, kuten Wahlroos papillisesti sovittelee. Se on sanalla sanoen itsekäs: ”Ihminen on luonteeltaan omaa etuaan ajatteleva. Se on jokaisen elävän organismin perusominaisuus vuosituhansien saatossa.”

Ja tästähän sitten seurasi luvuton joukko kommentteja, joiden mukaan ihmisen lajinkehitys on perustunut kykyyn kokea altruistisia tuntea ja toimia yhdessä yleiseksi hyväksi, näyttönä etiologia ja evoluutiobiologia.

Viime lauantaina mukaan ehti vielä ympäristötieteiden emeritusprofessori Jouko Tuomisto, joka Vieraskynässä kynäili älykkäiden ihmisten lyhytnäköisestä itsekkyydestä (HS 31.3.2012).

Kalifornian yliopiston tutkimuksen mukaan kalleimpien autojen kuljettajat kiilasivat liikennesääntöjen vastaisesti neljä kertaa useammin kuin halvempien autojen. Toisessa tutkimuksessa osalle koehenkilöistä luotiin kuva, että he tulovertailujen mukaan olisivat osa vauraampaa kansanosaa, sitten kaikille tarjottiin karkkeja. Vaurauden auran saaneet ottivat isomman kourallisen:

”Useiden tutkimusten perusteella näyttää siltä, että epäeettinen käyttäytyminen ei liity suoraan rikkauteen tai hyvään asemaan yhteiskunnassa vaan tunteeseen omasta erinomaisuudesta ja omista etuoikeuksista. Silloin itsekästä käyttäytymistä pidetään hyväksyttävänä ja ahneutta hyveenä eikä paheena.”

                      Jos katsoo lähisukulaista, simpanssia, Tuomisto pohtii, varmaan myös ihmisen geeneissä on taipumus selvittää nokkimisjärjestys ja ilmaista omaa paikkaa yhteisön hierarkiassa. Tästä kuitenkin nouse Tuomiston mieleen kaksi kysymystä.

Miten muutaman kymmenen yksilön ryhmissä vuosituhansia sitten kehittyneet geenit palvelevat tarvetta pitää koossa ja toimintakykyisinä nykyisen kaltaisia yhdyskuntia ja niiden globaalisti verkottuvia riippuvuussuhteita? Ja mitä etiikka sanoo siihen, että menestymisen toivossa me suosimme viime kuukausien otsikoissa näkynyttä, pienen eliitin ahneutta ja itsekkyyttä?

                      Kysymykset ovat varmaan hyviä, sillä niiden taustalla on tutkittua tietoa. Sen sijaan Wahlroosin näkemyksiä eivät näytä tukevan ainakaan ne tunnustetut ajattelijat, jotka pankkiiri nimeää esikuvikseen.

                      Lehtihaastattelussa Wahlroos tunnustautuu Adam Smithin kapitalismimääritelmän mukaiseksi kapitalistiksi, ja luonnehtii ekonomisti Milton Friedmania valopilkuksi muutoin pimeän talousfilosofian aikakaudella.

                      Näiden nimien mainitseminen rinnakkain on jo sinänsä outoa, sillä klassikko Smith nimesi markkinataloudelle ja valtiolle laajat moraaliset velvollisuudet kun taas Friedmanin mukaan niitä ei ole lainkaan. Sitä paitsi Friedmanin ohjailemattoman talouden ihanne on melko kaukana niistä todellisista olosuhteista, joissa tehdyt kaupat ovat mahdollistaneet pankkiirin nykyisen vaurauden, kuten Juhana Vartiainen huomautti televisiossa. Smithin täsmällisempiä ajatuksia omasta edusta, julkisesta hyvästä, tuhlareista, spekulanteista tai vaikkapa valtion velvollisuuksista hyvinvointipalvelujen tuottajana voi vilkaista Paavo Löppösen yleisönosastokirjoituksesta ”Onko Smithin opit ymmärretty väärin” (HS 16.2.2012).

                      Wahlroos kehottaa myös tutustumaan Yhdysvaltain ensimmäisen valtiovarainministerin Alexander Hamiltonin ajatuksiin.

”Menkää lukemaan Hamiltonin perusteluja Yhdysvaltain perustuslaille. Hän kirjoittaa suunnilleen näin: vapaan ja menestyksellisen yhteiskunnan keskeinen ominaisuus on se, että se hyväksyy ihmisen voitontavoittelun ja se pystyy antamaan sille haarniskan, joka merkitsee, että hänen omanvoitontavoittelunsa muodostuu kaikkien hyväksi.”

                      Olen lukenut, mutta onko Wahlroos? Wahlroosin tavoittelemaa ajatusta on hankala löytää suurmieheltä, joka muuten kannatti Wahlroosista poiketen vahvaa keskushallintoa ja markkinoita haukan tavoin valvovaa keskuspankkijärjestelmää. Muutkaan Wahlroosin ajatukset, esimerkiksi ihmisluonnosta, eivät taas tunnu käyvän yhteen esikuvan kanssa.

                      “I hate money-making men”, valtiomies purki tuntojaan, ja valitti rahanhimon johtavan yhteiskunnan murenemiseen: “When avarice takes the lead in a state, it is commonly a forerunner of its fall.”

                      Ja "omanvoitontavoittelusta" Hamilton kirjoitti, mikäli kirjoitti lainkaan, lähinnä ironisesti. Tulisiko valtion hallita kansalaisia, koska he pohjimmiltaan haluavat menestystä vain itselleen ("universal venality"), vai tulisiko kansalaisten hallita itseään, koska ihmiset ovat pohjimmiltaan oikeudenmukaisia toisiaan kohtaan ("universal rectitude")? Jälkimmäinen poliittinen teoria on varmaankin oikea, Hamilton vinoili, sillä onhan hyveellisiä ja kunniallisia ihmisiä tunnetusti elänyt myös "in the most corrupt periods of the most corrupt governments". 

Jäljelle Wahlroosin nimeämistä auktoriteeteista jää vielä kirjailija Ayn Rand, jonka perustama objektivismi on filosofia samassa mielessä kuin tieteiskirjailija L. Ron Hubbardin perustama skientologia on uskonto.

                      Venäjän vallankumouksen alkaessa Rand oli vielä venäjänjuutalainen Alice Rosenbaum. Tarkkailtuaan bolshevikkeja lähituntumasta hän teki sen liioitellun johtopäätöksen, ettei kapitalismi ollut ainoastaan ylivoimaisen tehokas ja luonnollinen talousjärjestelmä. Se oli myös kattava filosofinen maailmanselitys ja riittävä moraalioppi.

                      Randin innokkaita kannattajia voi yhä löytää verkkoavaruudesta. Satunnaisempi mediakuluttaja tuntee hänet iskulauseesta ”greed is good”, jonka elokuvassa Wall Street (1987) lausui vankilaan päätyvä keinottelija Gordon Gekko.

                      Siinä missä perinteinen uusliberalismi tyytyi uskomaan markkinoiden rationaalisuuteen, Rand piti markkinataloutta jonkinlaisena karismaattisena liikkeenä, jonka ylintä järkeä tulkitsivat älyllisesti ja moraalisesti ylivoimaiset johtajatyypit. Kuluttajansuojaa, monopolien valvontaa ja muuta talouden sääntelyä Rand vastusti ilmeisesti siitä yksinkertaisesta syystä, että ne olivat yksilön johtajuuden tiellä.

                      Romaaneissa The Fountainhead (1943) ja Atlas Shrugged (1957) Rand kuvasi neron kapinaa massoja vastaan. Samaa yltiörationalismia hän sovelsi myös yksityiselämään. Kun hänen lähin opetuslapsensa Nathaniel Branden kieltäytyi jatkamasta Randin aloitteesta syntynyttä ”täysin järkiperäistä” lemmensuhdetta, Rand karkotti Brandenin kultista ja langetti hänen penikselleen 20 vuoden kirouksen.

                      Kun puhe Wahlroosin haastattelusta kävi vielä kuumana, Tommi Melender nosti blogissaan esiin uusklassisen taloustieteen äärilinjaa edustavan Ludwig von Misesin – “taloustieteilijä Wahlroosin mieleen”. Mises kirjoitti Randille Atlas Shruggedin ilmestyttyä:

                      ”You have the courage to the tell masses what no politician told them: you are inferior and all the improvements in your conditions which you simply take for granted you owe to the efforts of men who are better than you.”

                      Hyvä avain Randin ajatteluun löytyy myös The Fountainheadin kohtauksesta, jossa arkkitehtinero raiskaa koppavan seurapiiritypykän, koska tämä ei osoita aiheellista kunnioitusta hänen henkistä mittaansa kohtaan.

                      Rand käyttää viitisen sivua kuvatakseen, miten kumpikaan ei tunne tapauksesta syyllisyyttä tai häpeää, sillä molemmille teko on ollut vain väylä löytää keskinäinen paikkansa luonnollisessa hierarkiassa.

Tämä on esimerkki samasta ajattelusta, jonka nojalla Wahlroos päätteli eriarvoistumisen olevan pitkälti seurausta siitä, että eri ihmiset löytävät oman tasonsa. Lisäksi se on esimerkki siitä, miten itsensä Hegeliä ja Nietzscheä suuremmaksi filosofiksi ilmoittanut Rand ratkaisee Hegelin herran ja orjan paradoksin kuin Gordionin solmun: vähemmän dialektiikkaa, enemmän seksiä.

No, en tiedä millaisia orgioita Björn Wahroosin Salon kartanossa vietetään. Mutta siitä olen varma, ettei siellä lueta klassista talousfilosofiaa, jonka pankkiiri näköjään joutuu lehtihaastatteluita varten sepittämään omasta päästään. Enemmän pankkiirin haastattelussa kai puhuukin professori Tuomiston mainitsema simpanssin geeni:

Yhteiskunta-asemansa aateluutta ilmaistessaan se haluaa esittää omille ajatuksilleen todellista komeammat sukujuuret.