maanantai 9. huhtikuuta 2012

Viimeksi kuultuna: Night & The Music


The Fred Herch Trio: Night & The Music. Palmetto 2007.


Onko Fred Herch on vain yksi modernin konservatoriojazzin lukuisista hintelistä lyyrikoista, jolta sitä paitsi puuttuu Bill Evansin henkilökohtaisten demonien tuoma katu-uskottavuus?
Tarkempi kuuntelu kannattaa. Se paljastaa Herschin analyyttiseen muusikkolaatuun verhotut tunnemyrskyt.
Night & The Music (2007) alkaa Cole Porterin standardilla ”So in Love”, jonka lohdullisuus hajoaa nopeasti traagisuuteen. Herschin oma sävellys ”Galaxy Fragment” jatkaa olemassaolon yöpuolen tarkastelua, ja antaa samalla ison roolin basisti Drew Gressille ja rumpali Nasheet Waitsille.
Herschin dramaattista vainua kuvaa hyvin myös se, että kyse on vain johdannosta toiseen standardiin. Rakennelman seurauksena ”You and the Night and the Music” tuntuu kertovan enemmän ihmissydämen kyvystä itsepetoksiin kuin Fred Astairen ikuisesta rakkaudesta Ginger Rogersiin.
Night & The Musicin populistisen pinnan alta löytyy kypsää epäilyä ja viiltävää ironiaa.  Irving Berlinin kodikas katrilli "Change Partners" tarjoaa tempon vaihdoksen, mutta ”How Deep is the Oceanin” myötä synkkyys ottaa taas vallan – tosin tällä kertaa enemmän nuottikuvaa kunnioittavana resitaalina kuin kipeänä tunnustuksena.
Lämpimästi suositeltava levy, johon eron tai muun menetyksen äskettäin kokeneiden kannattaa suhtautua tietyllä varovaisuudella. Takaisin hyllyyn? Divariin? Kummia kysytte, tämähän olisi helmi missä tahansa kokoelmassa…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti