Nolla - yhtä tyhjän kanssa

Uutisviikon alku lienee ollut tavallista hiljaisempi, kun Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivät pääsi maanantaina molempiin iltapäivälehtiin.

                      Iltalehdessä Panu Rajalan kerrottiin harmistuneen – toisaalla mediassa myös tyrmistyneen – siitä, että kaupungin johto omi päivillä vierailleen presidenttiparin itselleen. Iltasanomat päätti olla kulturellimpi ja tiedusteli runoilija Jenni Haukiolta tämän aviomiehen lempikirjaa.

                      Se ei tiettävästi ole kaskukirja Jätkät sen kun porskuttaa (1970), jonka tasavallan presidentti osti päiviltä mukaansa, vaan kuvataiteilija Kimmo Pasanen filosofinen tutkielma Tyhjyys itämaisessa ajattelussa ja taiteessa (2008).

                      Toinen saattaa erinomaisesti kuvastaa kokoomuksen gallupmenestystä ja toinen pohjoisen hyvinvointivaltion kassaa kunhan etelän pankit on ensin pelastettu, mutta ainakin Pasasen tarkoitus on ollut katsoa asioita enemmän ikuisten arvojen kuin päivänpolitiikan perspektiivistä.

                      Itämainen ajattelu on varmaan länsimaiselle ihmiselle kovin vierasta. Tutumpia ovat länsimaiset ajattelijat, jotka idästä puhuessaan alkavat ennen pitkää höpistä jotain ”perimmäisestä” ja ”absoluuttisesta” tiedosta.

                      Kielen käsitteinä ne ovat yhtä hankalasti hahmottuvia kuin Pasasen otsikon avainsana (”tyhjyys”). Yleensä perimmäinen tarkoittaa kuvitelmaa, jonka alkuperää ei osata selittää, ja absoluuttinen jotakin, jota ei saa kieltää.

Suunnilleen tässä merkityksessä ne ilmaantuvat myös Pasasen kirjaan. Tämä taas johtuu siitä, hänen seikkaperäisesti tuntemansa hindulainen ja buddhalainen ajattelu ovat muotoutuneet harvainvaltaisissa teokratioissa, joissa auktoriteetin lähde on perinne eikä oman historiansa kyseenalaistavan yksilön kysymykset ja kokemukset.

Lukijan kannalta onkin harmi, että Pasasen esittää pelkän oppihistorian, mutta ei hindulaisuuden ja buddhalaisuuden syntyedellytyksiä tapahtumahistoriassa. Näin kirjan ydinajatus jää ohueksi, vaikka onkin kiinnostava.

                      Pasasta nimittäin askarruttaa miten jokin, joka ei ole, voi vaikuttaa siihen millaista meidän elämämme on. Eräs tällainen olematon asia on tietysti tyhjyys.

Muuan kirjan ilmestymisajankohdan uutisotsikoissa mainittu olemattoman määritelmä oli ”täydellinen nolla”. Se oli kepun silloisen puoluesihteeri Jarmo Korhosen mukaan hänen osuutensa mitta Kehittyvien maakuntien Suomen vaalirahasotkussa.

Tätäkään kielikuvaa ei politiikassa olisi, elleivät renessanssi-humanistit olisi löytäneet eurooppalaisilta puuttunutta nollan käsitettä hindulaisesta numerojärjestelmästä.

Pasanen selittää puutteen henkisen kulttuurin vaikutuksena tieteelliseen tietoon:

Länsimainen maailmankuva oli kammoksunut tyhjyyttä ja olemattomuutta antiikin filosofeista lähtien, jotka pitivät sitä luonnon tasapainon vastaisena elementtinä. Idässä tyhjyys oli maailmankuvan olennainen osa ja kosmologisten selitysten perusta.

Tällaisia ajattelutottumusten esteitä joudutaan elämässä varmaan ylittämään useinkin. Silti Pasanen näyttää unohtavan, miten täydesti itämainen käsitteistö muokkaantui länsimaisen tarpeen mukaan.

Kuten Pasanen itse kertoo, idässä ”tyhjyys” ei ollut pelkkä abstrakti merkki vailla viittaussuhdetta todellisuuteen. Pikemminkin sillä viitattiin johonkin aika konkreettisesti ymmärrettyyn aikaan tai paikkaan mytologisessa kosmologiassa (millainen maailma on) tai historiassa (mistä ja mihin elämä johtaa).

Eurooppalaiselle nolla oli metamerkki, joka viittasi vain muihin merkkeihin. Tai jonkin merkityksellisen poissaoloon, kuten matemaatikko Brian Rotman muotoilee mainiossa kirjassaan Signifying Nothing (1987).

Tästä maallikon tarvitsee tietää oikeastaan vain se, että ilman nollan matemaattis-filosofista kumousta meillä ei olisi kaikkia länsimaisen elämäntavan kirouksia. Kuten pankkikorkoa tai kaksoiskirjanpitoa.

Jos Pasasen presidentillisen siunauksen saaneesta esityksestä etsii jotain heikkoutta, se varmaan onkin idän uskonnollisen ja lännen materialistisen ajattelun kohtaamisten arviointi.

Kuvaus kirjailija Jack Kerouacista zen-buddhalaisena pummina ei ehkä ole täydellinen ilman mainintaa hänen alkoholismistaan ja henkisestä konkurssistaan. Myös analyysi venäläisestä avantgardisti Kasimir Malelitshista jää hieman kesken, jos hänen maalaustaan Valkoinen neliö valkoisella pohjalla (1919) kuvataan vain ”aineellisesta maailmasta vapautuneeksi” abstraktiksi taiteeksi, jonka ”avainkäsitteenä” on itämailta lainattu ”tyhjyys”.

Lisäksi on syytä mainita Malevitshin vastalause tekniselle edistykselle, joka hänen mukaansa johtaa vain ”ei-mihinkään”. Siksi vanha olisi hävitettävä ja ihmiskunnan harmoninen mieli olisi muokattava alusta uudelleen. Tämän taitelijan ihailema Venäjän vallankumous tavallaan toteuttikin, kun se jätti kansalaiset taloudellisesti ja henkisesti tyhjän päälle

                       Ihan vakuuttavia eivät ole myöskään Pasasen huomiot hiukkasfysiikasta, jonka itämainen filosofia olisi kielikuvissaan ikään kuin ennakoinut. Pitävämpi yhteys muinaisten intialaisten ja modernin tieteen välille löytyy viime vuosisadan alun harharetkistä, jotka saivat eräät tunnetutkin länsimaiset tiedemiehet etsimään numerologisia symmetrioita mielijohteidensa ja maailman väliltä.

                      Tässä ”kosmofysiikassa” (kts. luku 15 Helge Krakhin kirjassa Kvanttisukupolvet) havaintojen teko olisi voitu ohittaa puhtaan ajattelun tieltä. Lisäksi perimmäinen ja absoluuttinen syrjäyttivät taas tiedettä paremmin palvelleet välittömän ja kokeellisen, jolloin aristotelisen ja zen-buddhalaisen ajattelun ero toki kapeni mutta kuilu todelliseen tieteeseen kasvoi.

                      Pasasen esittelemälle itämaiselle ajattelulle avaruus on – tyhjänä tai hiukkasista täytenä – pelkkä filosofisen ajattelun viitekehys eikä havaintojen kohde, joten sillä ei ole vaikkapa suhteellisuusteorian mukaista kaarevuutta tai muunlaista tutkittavaa rakennetta.

Viitekehyksestä avaruus voi tietysti muuntua Pasasen esittelemän taiteen estetiikaksi, jossa sillä on tarpeensa ja toimensa. Sen sijaan luonnontieteen opastuksena tai edes metaforina itämaisen ajattelun arvo taitaa kuitenkin olla toinen ”täydellinen nolla”, eli siis yhtä tyhjän kanssa.