lauantai 29. kesäkuuta 2013

Työstä ja taiteesta




Juhannuksen jälkeinen aika tuppaa olemaan kriitikolle tai muutoin kulttuuriin erikoistuneelle freelancer-toimittajalle loma-aikaa. Tai pakkolomaa, kun toimeksiantoja ei ole. Paitsi festivaaleilla roikkuville.
Ja jos sää ei suosi esseekirjoittamista, vähäisemmän energian voi suunnata vaatekaapin siivoamiseen. Enimmäkseen kaapin täyttää vanhojen tiede- ja taidelehtien arkisto, josta löytyy kaikenlaista ilmestymishetkellä laiminlyötyä tai sittemmin unohtunutta luettavaa. Vaikkapa työstä ja taiteesta.
Nähtävästi taiteen historia alkoi Lascauxin luolamaalauksista noin 15 000 vuotta sitten. Eikä siihen ole sen koomin ollut paljoakaan lisättävää.
Silmiinpistävää luolamaalauksissa on eläinhahmojen yksityiskohtaisuus ja realistisuus sekä ihmishahmojen viitteellisyys ja symbolisuus, sosiologi Tiina Arppe kirjoitti vuosikymmen sitten Taide-lehdessä (3/03). Eräs kuvien metsästäjistä näyttäisi olevan eläinpäinen, lisäksi hän tekee kuolemaa sukuelin jäykistyneenä.
Tällainen erotiikan ja kuoleman liitto kiehtoi surrealistisessa liikkeessä vaikuttanutta yhteiskuntateoreetikkoa ja poikkitaiteellista filosofia, George Bataillea (1897-1962). Hän väitti, että Lascauxissa me kohtaamme ensimmäistä kertaa heijastuksen siitä ihmisen sisäisestä elämästä, josta voidaan puhua vain taiteen välityksellä.
Bataille tulkitsi luolamaalauksia kaksinapaisen mallin kautta, Arppe selittää. Taide, laajemmin leikin maailma, syntyi vastakohtana työn maailmalle. Asetelma toistuu monissa muissa kahtiajaoissa, maallisessa ja pyhässä, orjamaisessa ja suvereenissa, hyödyssä ja tuhlauksessa.
Työ on olemassaololle tutuinta ja välttämättömintä. Ihmisyys syntyy kapinana välttämättömyyttä vastaan, Bataille aprikoi – työn orjuuttavan järjestyksen rinnalle avautuu leikin suvereeni maailma. Samalla taide on tietysti myös työstä ja esineiden valmistamisesta kumpuavan tulevaisuuden kuvittelun tulosta.

Bataillen ajatuksissa työnteko on ensimmäinen ihmistä muista eläimistä erottava piirre, Arppe toteaa. Suunnitellessaan tulevaisuutta ja valmistaessaan kestäviä esineitä ihminen tajuaa itsensä ensikertaa abstraktisti, välittömästi olevista asioista irrallaan. Hän ymmärtää, että hän uhmaa aikaa ja että hän siitä huolimatta kuolee.
Hautalöydöt antavat paljon tietoa varhaisesta kuolemantajusta. Alkuihminen kunnioitti kuolemaa ympäröimällä ruumiit erilaisilla kielloilla. Myöhemmin kieltojen järjestelmä ulottui seksuaalisuuteen. Bataillen mukaan kiellot varjelivat työn maailmaa kuoleman ja sukupuolisuuden aiheuttamilta häiriöiltä.
Vastuuttomaan hillittömyyteen ja hävitykseen kohdistuva kielto ei voi kuitenkaan olla ehdoton, Arppe jatkaa. Se tuomitsisi ihmisen lopullisesti eristettyyn, esinemäiseen ja työn rattaistoa palvelevaan olomuotoon, joka ei ole suvereeni ja itsessään arvokas. Kiellon hetkellisen ylittämisen kautta hyödyllisen työn tulokset kumoutuvat suvereenissa juhlassa, tuhlauksessa, erotiikassa ja kuolemassa.
Bataillen mukaan taide ilmaisee tämän alkujaan uskonnollisen kiellon rikkomista. Kiellon ylittäminen ohjaa ihmisen vaatimusta työn maailman tuolla puolen avautuvasta anteliaasta ja pyhästä maailmasta. Lascauxin maalauksissa sen merkkinä on eläinpäisyys, joka toi jumalaisen aspektin työn säänneltyyn todellisuuteen. Arjen orjuuttamalle primitiiviselle ihmiselle eläimellisyys edusti tutkimatonta kaikkivoipaisuutta ja itsemääräävää rajattomuutta, halua ”vääristää” hyödyttävää työtä palvelemaan tuomitun ihmisen muoto...

2 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa täällä (ich).

    Hyvä kirjoitus Kriitikolta! Saa kaiken muun ohessa ajattelemaan KIELTOJEN historiaa, tarpeellisuutta ja oikeudellisuutta.

    Mikä ja kuka on pannut alulle ja saanut jopa toteutumaan joitakin kieltoja, jotka kohdistuvat erinäisiin asioihin, niiden virallisiin nimiin. Esim. Jumala (älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä!). Hyväjumala miten erikoista! Herranjestas, mikä vahinko! Herran tähden, älä sano niin!

    Ja esim. nenästä saa puhua onko se suuri vai pieni ja haistaako se hyvin, mutta puhupa jostakin muusta ruumiin osasta, joka liittyy alapään asioihin. Hyi kauheaa, ihan sivistymätöntä! Pitää käyttää kaiken maailman lempinimiä (pillu, mulkku tms) jokapäiväisessä puheessa, voihan vittu! Kyllä minua ihmetyttää, miten itsestäkin on vaikea käyttää em. sanoja ja miten naurettavaa olisi puhua oikeita termejä käyttäen. HEi, sinun siitin näkyy, pane se piiloon. En rehellisesti sanoen ymmärrä, mikä ja kuka säätelee puheitamme! Ja Miksi! Miksi pissistä ja kakasta puhuminen aiheuttaa nauruntyrskettä, mutta nenästä vuotava veri on ihan ok. Samoin sylkikin vielä menettelee. Kuka opettaa ja ketä? Mistä häveliäisyys johtuu?

    Taiteessa on enemmän sallittua ("sehän on Taidetta!, etkö sinä ymmärrä!"). Ymmärränhän minä. Se taitaakin olla ainoa asia, mitä minä tässä maailmassa ymmärrän! Ja silläkin on rajansa. Jotain inhotaan, jotain ei inhota. Kummallista. Kyllä ihmisenä oleminen on tehty vaikeaksi.

    VastaaPoista
  2. "Bataillen ajatuksissa työnteko on ensimmäinen ihmistä muista eläimistä erottava piirre, Arppe toteaa. Suunnitellessaan tulevaisuutta ja valmistaessaan kestäviä esineitä ihminen tajuaa itsensä ensikertaa abstraktisti, välittömästi olevista asioista irrallaan. Hän ymmärtää, että hän uhmaa aikaa ja että hän siitä huolimatta kuolee."

    Siis tajuaa kuolevansa ja samalla yrittää unohtaa sen.

    Minua on aina kiehtonut ja myös kiusannut laadukkaan ja laaduttoman ajatteleminen. Hyvän ja huonon ontologia. Olen ajatellut näiden käsitteiden välisen jännitteen liittyvän siihen ahdistukseen ja pettymykseen, jota ihminen tuntee olemassaoloaan kohtaan ja josta kaikki laaduttomaksi ja "hengettömäksi" kokemamme meitä tympeästi muistuttaa ja josta sitten kumpuaa monenmoista eksistentiaalista filosofiaa, taiteellista ja tieteellistäkin kokeilua, uskonnollista harrastetta ja lopulta jopa sitä ikävää ihmiskunnan historiaa, jossa ihminen aina haluaa eläytyä vain laadukkaaseen "henkeensä" epätaydellisen aineen sijasta. Ja päästä sitten eroon siitä, mikä vähänkin muistuttaa laaduttomuudesta ja kuolevaisuudesta. Hylkäämällä sen tai tekemällä kovasti töitä.

    Arbeit macht frei on tämän ontologisen pettymyksen ja siitä kumpuavien pyrkimysten synkein todistus. Kauhealla tavalla se sopii kuoleman unohtamisen ja työn kietoumaan ajattomasti, varsinkin kun tietää sen tarkoitutun kuolemaan kulkevien hämäykseksi.

    Itselleni tuo lause on cogito-lauseen kauhistuttava ideologinen variaatio. Hengen ja puhtaan ajattelun todistusvoiman ja sitä häiristevästä huonosta irtautumisen julistus. Haluamme niin mielellämme olle olemassa puhtaimman mahdollisen ajattelun voimalla ja siksi kaikki huono häiristee niin pakottavasti. (Tässäkö piilee "natsigeenimme"?)

    Ei siis tarvitse olla natsi tunnistaakseen itsessäään tämän vajavuuden ja huonouden vaistomaisen tympäisevyyden. Väkisinkin mieleeni nousee kuva, ehkä julma Fingerporipiirros, jossa tuo kansaa motivoiva teksti on asetettu työvoimatoimiston ulko-oven yläpuolelle...

    Ja jos vielä lopuksi esimerkki siitä, mistä Puten kirjoituksessa oikeastaan oli kyse, taiteesta:

    Paradoksaalisesti esimerkiksi Beckettiä luetaan ehkä sittenkin juuri siksi, että halutaan lohtua lohduttomuuteen; että tarkoituksettomuudelle halutaan tarkoituksettomuutta suurempi merkitys. Halutaan ylittää kuoleman ajatus ja tottua siihen kuitenkin samalla, ikään kuin etukäteen. Synkkyyden apostolit lohduttavat siellä missä uskonto menettää otettaan... Tässä mielessä Beckett jos kuka on uskonnollinen kirjailija ja ilman uskonnon tausta-apua hän olisi aika tyhjä sanomassaan. Mitähän Nietzsche olisi sanonut Beckettistä? "Liikaa kaunaa! Liikaa pettymystä maailmaa kohtaan! Liikaa ylittymätöntä nihilismiä! Liikaa ilotonta sattumaa!" Ehkä näin. No. Itsehän minä ajattelen Beckettistä tähän tapaan nykyään. En jaksa innostua tarkoituksettomuuden manifestaatiosta enää missään muodossa.

    Lopuksi siteeraan itseäni: "Hyvä on aineen huomaamatonta sujuvuutta. Siksi huono häiritsee erityisesti siellä, missä se jäljittelee hyvää."

    Siis muistuttaa petollisimmin hyvän suhteellisuudesta.

    T. juha

    VastaaPoista