Unohtakaa Stieg Larsson ja Silta,
päivän lehti tarjoaa seuraavan pohjoismaisen dekkarimenestyksen valmiin draamallisen
kaaren esittelystä ristiriidan kautta peripeteiaan. Kirjailijan tarvitsee enää
keksiä vain aristotelinen loppuratkaisu.
Yhteiskunnallista
epäkohtaa vastaan taistelevan päähenkilön nimen voisi fiktion tarpeita varten
muuttaa professori Tuomas Ojalasta vaikka Matteus Peltoseksi, ja asianajaja
Heikki Lampelaa voisi kutsua asianajaja Heikki Lampelaksi, sillä ymmärtääkseni
vain viattomia tarvitsee suojella…
HS 28.1.2014, A5. Kolumnisti lainaa
valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasta:
”Meillä riittää puhetta perusoikeuksista, mutta yllättävän paljon eri tahoilla
on niitä kohtaan asenteellista tietämättömyyttä. Tiukassa paikassa talouden ja
politiikan tekemisen tarpeet saavat niistä helposti yliotteen.”
HS
28.1.2014, A9. Toimittaja raportoi käräjäoikeuden päätöksestä, jonka mukaan
ATK:n entinen puheenjohtaja Timo Räty syyllistyi alaista pahoinpitelemällä ja
kiusaamalla työsuojelurikokseen. Rädyn puolustusasianajaja Heikki Lampela
selittää, miksi tuomioistuimen ei olisi pitänyt edellyttää lain noudattamista:
”Suomessa on paljon pienyrittäjiä. He ovat nyt helisemässä, jos sukset menevät
ristiin jonkun kanssa.”
HS
28.1.2014, A11. Toimittaja raportoi, miten turkkilaisen pitserian pitäjän
sukset menivät ristiin maanmiehen kanssa. Miehen mukaan hänet vangittiin
kellariin ja pakotettiin palkattomaan työhön, pitserian pitäjän mukaan tässä
vain ”suunniteltiin ravintolaosakkuutta”. Nyt pienyrittäjä helisee
käräjäoikeudessa epäiltynä ihmiskaupasta, ja jos Lampela puolustaa, arvelisin
hänen kysyvän seuraavassa medialausunnossaan, että eivätkö sotaveteraanit,
sairaat vanhukset ja pörröiset eläimet ole jo kärsineet tarpeeksi.
M.O.T., professori Ojanen.
Hesarin kuvan perusteella asianajaja Lampela ei odotellut aristoteelistä loppuratkaisua vaan peräti deus ex machinaa...
VastaaPoistaMiksiköhän muuten pohjoismainen dekkaribuumi ei ole tuottanut juuri ollenkaan oikeussalidraamoja tai lakimiesfiktioita? En ainakaan äkkiseltään osaa nimetä mitään teosta (lajityyppi ei tosin kuulu kärkiperverssioihini).
Näkisin että tilausta olisi. Kun tämänkin tason oikeusjutut lööppeihin nousee. Ehkä jopa tarvettakin. Oikeustieteen popularisointi draaman ja fiktion kautta voisi kenties estää lakikieltä luisumasta liiaksi vain eliitin hallitsemaksi jargoniksi ja kielipeleiksi, millaiseksi talouspuhe on jo käynyt.
Suomalainen oikeussali on virastomaisuudessaan kieltämättä varsin epäfotogeeninen ja epäelokuvallinen, mutta ei kai sitä voi syyttää draamojen puutteesta? Poliisiemme univormutkin on aika rumia, ja silti niitä kuvataan.
Ruotsalaisen oikeussalin näyttämöllepano on muuten maailman söpöin: ympyränmuotoinen pulpettijärjestys, jossa on kiva "diskutera mera". Syytetty on siinä kuin eksynyt lammas, joka on otettu takaisin yhteiskunnan piiriin. Ihminen on viaton vaikka toisin todistettaisiinkin!
http://www.ovblog.se/2013/07/16/rattegang-hur-gar-det-till/
Venäjällä on kaikki toisin. Siellähän syytön on eristetty kaltereiden tai lasikaapin (vrt. Pope Mobil!) taakse. Ihminen on syntinen vaikka muuta todistettaisiin!
Onkohan tätä tutkittu, että kuinka eri maiden oikeussalien "mise en scene" (mukaan lukien näyttelijöiden perukit ja kaavut) on linjassa niiden kulttuurillisen metafysiikan kanssa? Ehkä googlettamalla selviää.
Japanilainen:
http://ampontan.files.wordpress.com/2007/02/japanese-courtroom.jpg
Saksalainen:
http://www.nytimes.com/2013/06/12/business/economy/german-court-weighs-bond-buying-by-european-central-bank.html?_r=0
Ugandalainen:
http://www.janbanning.com/work-in-progress/law-and-order/
No jaa. Ehkä ei. Mutta toisaalta, miksi ei?
Tuo oikeussalien ja kulttuurisen metafysiikan yhteys ois aivan loistava tutkimuksen aihe!
VastaaPoista