Kiristikö kiky työntekijää myös talouden tappioksi?

Vienti vetää ja työttömyys alenee, joten on taas aika puhua kilpailukyvystä: mikä on hallituksen ja kiky-sopimuksen rooli talouden kohentumisessa? Perustuiko sopimus realistiseen arvioon vai mentiinkö työntekijäpuoleen kohdistuneissa toimenpiteissä yli tavalla, joka kulutuskysyntää heikentäessään jopa hidastaa nyt koettua kasvua?

Tähän mennessä kysymykseen on saatu kaksi vastausta, hallituksen ja opposition. Taloustutkimuksen näkökulmasta niitä on enemmän, tai vähintään niin monta kuin kustannuskilpailukyvyn määrittelyyn käytettyjen elementtien yhdistelmiä. Asian ymmärtämiseksi pitää palata reilut kaksi vuotta taaksepäin, kun pääministeri keksi Suomen kilpailukyvyn takamatkaksi 15 %, ja kun SAK teki oman vaihtoehtoisen esityksensä tilanteen kohentamiseksi.

SAK:n esitys ei ainakaan hallituslähteiden mukaan vastannut hallituksen esitystä, mutta jos kustannuskilpailukyky määrittyy erilaisessa suhteessa eri ”kilpailijamaiden” sisäiseen kehitykseen, kustannuskilpailukyvyn laskennalliselle määrittelylle ei ole vakaata lähtökohtaa eikä sen kehitykselle liikkumatonta maalia, joten myöskään hallituksen esitys ei vastaa hallituksen esitystä.

Lauri Kajanoja Suomen Pankista, ”15 prosentin kustannuskilpailukykyeron” isä, lähetti tulkitsijoilleen viestin professori Pertti Haaparannan blogin välityksellä. Lopussa omaa tulkintaa:

”Kun pyritään hahmottamaan kustannuskilpailukyvyn kehitystä, tehdään valintoja sen suhteen,
1) mihin maajoukkoon vertailu tehdään,
2) mitä ajanjaksoa tarkastellaan,
3) tarkastellaanko koko taloutta vaiko vain tehdasteollisuutta ja
4) mitä mittareita muuten käytetään.
Tulokset riippuvat näistä valinnoista.”

Jos siis haluat näyttää eron suurena, kohdassa yksi vertaat Ruotsiin ja Saksaan (joissa vaihtotaseen ylijäämä on ollut vähintään 5 % BKT:stä koko talouskriisin ajan), kohdassa kaksi et käytä dataa vuoden 2013 jälkeen (jottei yksikkötyöhinnan suhteellisen kehityksen kääntyminen Suomelle edulliseksi vesitä kohtaa kaksi), kohdassa kolme tarkastelet tehdasteollisuutta (jolloin teollisuuden maksaman palkkasumman pienentyminen peittyy tuotteiden maailmanmarkkinahintojen epäedulliseen kehitykseen) ja neljänneksi vältät OECD:n tuottavuustietokantaa kuin ruttoa (jotta hallituksen toimet eivät näyttäisi joko tarpeettomilta tai väärin kohdennettuina haitallisilta).

Omiin valintoihinsa perustuvaa laskelmaa Kajanoja vielä pyöristi omassa blogissaan niin, että ”lähempänä kymmentä prosenttia”. Jos tähän asti oli lukijalle yhtä vaikeaa kuin minulle, niin nyt tulee numeroita jotka humanistikin ymmärtää. SAK:n esityksen laskennallinen vaikutus 9,8 % oli lähempänä kymmentä kuin pääministerin 15 %. Just sayin’.